maanantai 7. syyskuuta 2015

Virkattu matto ja nameja

Ostin jo jokin aika sitten kudevyyhdin valkoista mattoa ajatellen, aikaa kuitenkin vierähti että pääsin virkkaamaan, lähinnä laiskuus vaivasi vyyhdin selvittelemisen suhteen :) Kudetta jäi vielä melkien puolet jäljelle, joten saisipa siitä ehkä toisenkin maton. Itse virkkaamisessa meni aikaa kolmisen iltaa, ja isosta koosta huolimatta virkkaaminen ei tuntunut juurikaan käsissä saati hartioissa. Tämä ei siis ole trikoo- eikä ontelokudetta vaan sellaista kevyempää ja "harsomaisempaa". Matto on Lankavan Juhannusruusu-mallin mukaan tehty ja kooltaan halkaisija n. 115cm. Painoa matolla n. 2kg, joten siitä voitte päätellä miten kevyestä kuteesta on kyse, Virkkuukoukun koko 10.

Ai niin, minulla on postissa tulossa trikookudetta noin kymmenen kilon verran.. Paapolla oli pari viikkoa sitten kudemarkkinat ja hinnat sitä myöten, joten saattoi hieman mopo karata käsistä :)




Jostain blogista sain idean näihin virkattuihin herkkuihin, ostin jo aiemmin Lankamaailmasta näitä ihan tähän tarkoitukseen ja lasten pyynnöstä aloitin tekemällä keksejä. Fannyn talossa-blogissa oli ohjeet virkattuihin donitseihin ja olihan niitäkin sitten pakko kokeilla! Näppäriä ja nopeita tehdä nämä herkut, näitä tehdessä mieleen tuli koko ajan lisää herkkuja joita voisi kokeilla virkata, katsotaan!


Miksi muuten käsityöideoita kertyy koko ajan lisää niin ettei tiedä mistä aloittaisi tai mistä jatkaisi niin että kaikki saisi tehtyä loppuun saakka? Sen takia en varmaan kykenekään tekemään mitään isoja töitä,  saati sitten jotkut lapaset ja sukat, niissä kun pitää aina tehdä vielä se toinenkin...

-Piia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat!