Haluan kirjoittaa minua pitkään mietittäneestä, jopa ärsyttäneestä asiasta, kiittämisestä. Vanhempien opetukset ja kasvatus luovat lapselle käytösmallin elämälle, tätä mallia lapset kasvaessaan muokkaavat omaan persoonaansa sopiviksi, kukin tavallaan, paremmin ja huonommin. Itse olen saanut kasvatuksen, jossa kohteliaisuus ja toisen ihmisen huomioonottamminen ovat olleet korostetussa asemassa. Kohteliaisuus on laaja käsite ja yhtenä osana siihen kuuluu kiitollisuus, joka nykyajan, voisiko sanoa kaikessa pinnallisuudessaan on melko häilyvä ja mitäänsanomatonkin asia. Monille se kuitenkin merkitsee paljon.
Kiittäminen arjen asioissa on ennen kaikkea hyvää käytöstä, mutta myös toisen ihmisen tekemisen ja vaivannäön huomioimista.
"kiitos käynnistä"
"kiitos hei"
"kiitos"
"jes, kiitti! tosi kiva!"
"kiitos muistamisesta"
Pieni ja yksinkertainen sana.
Silti monen niin vaikea käyttää.
Itse olen oppinut että lahjoista kiitetään, aina. Lapsena koin toki ärsyttäväksikin synttäreinä ja jouluisin soitella mummulle ja kummeille kiitoksia. Myöhemmin ymmärsin sen merkityksen. Lahjan antajalle on ennen kaikkea kohteliasta ilmoittaa, että lahja ensinnäkin on tullut perille ja että se on ehkä ollut mieluinen. Aina lahjat eivät olleet niin mieluisia, mutta kiitos lähti siitä että toinen ihminen on muistanut. Ei pidetä itsestäänselvänä asiana että mummit ja kummit on lahjakoneita, vaan että toinen on ajatellut juuri sinua, nähnyt sinun eteen vaivaa ja aikaa.
Kiitollisuus tuntuu nykyajan trendisanalta. Melkein ärsyttää välillä miten kiitollisia kaikesta ollaan, mutta jo seuraavassa lauseessa valitetaan pinnallisista asioista. Toki me kaikki kuulutaan tähän mainittuun ryhmään, koska sellaisia me ihmiset ollaan. Aikaisempaan postaukseeni viitaten, kiitollisuus pieniä asioita kohtaan huomataan vasta ääritilanteissa, silloin kun havahdutaan siihen mitä kaikkea voi menettää.
Pelkästä kohteliaisuudesta voi kiittää vaikka lääkäri ei sitä mielestäni toimintansa vuoksi ansaitsisikaan, kiitos tulee siitä että hän on kuitenkin tehnyt jotain asiani hyväksi. Kiitoksen voi myös antaa tilanteessa jossa vastapuoli kokee sen ristiriitaisena asiana, vihaisen tai ärsyyntyneen ihmisen voi saada häkeltymään (tai sitten todella ärsyyntymään! :) kun puhelun päättää sanomalla "okei,no mutta kiitos kuitenkin".
Työssäni sairaanhoitajana kuulen usein kiitosta, kuulen myös sen mikä kiitos tulee sydämestä ja mikä kohteliaisuudesta. Monta kertaa jää kuitenkin kiittämättä enkä sitäkään pidä pahana. Yhdelläkin sydämestä tulevalla kiitoksella jaksaa aina pitkän aikaa. Olen tarkoituksella pyrkinyt tähän samaan, helposti pitää itsestäänselvyytenä sitä että ihmiset hoitavat työnsä, tuli siitä kiitosta tai ei, mutta kukin voi mielessään miettiä miltä tuntuu tehdä työtä jolla tunnet olevan merkitystä? Mielestäni on ihanaa jos lyhyellä lausahduksellani "teillä kyllä sujuu täällä kaikki tosi hyvin, kiitos", voin saada toisen osapuolen kasvoille aidon ilon.
Onko kiittämättömyys maailman palkka?
Oikein aurinkoisen keväistä viikkoa kaikille!
-Piia
