maanantai 31. elokuuta 2015

Neiti 3v.

Pikkuneiti täytti kolme jo kesäkuussa ja niitä juhlittiin pariinkin otteeseen, sillä kotona järjestettyjen juhlien lisäksi kakuteltiin myös isovanhempien luona myöhemmin heinäkuussa. Nämä kuvat ovat kotonapidetyistä juhlista.




Olen tässä muokkaillut hieman tätä blogiani ja päätin että tässä piakkoin suoritan täällä arvonnan, Arpavoitto tulee liittymään jotenkin tekemiini käsitöihin, vielä en sen enempää paljasta. Haluan teiltä aktiivisuutta ja toivon mahdollisimman monen liittyvän blogini lukijaksi, lukijaksi voi liittyä vaikka itsellä ei blogia olisikaan! Kommentoinninkin pitäisi taas onnistua myös anonyyminä :)

-Piia

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kaunista ja vähän karuakin

Kävin tänään taas yhdessä lempipuodeistani ja kyllä, nyt on kyseessä nimenomaan puoti. Paikan kutsuminen kaupaksi tai myymäläksi ei vain taivu ainakaan minun suuhuni sopivaksi. Kyseessä on siis Vantaalla sijaitseva Koiramäen pajutalli, idyllinen kartano rakennuksineen, joka jo itsessään on nähtävyys ja herkkua silmille. Tämän päiväisellä käynnillä maltoin mieleni ja ostin vain sitä mitä lähdinkin hakemaan, tosin aion vielä vähän muokkailla sitä tarkoitukseensa sopivammaksi joten katsotaan...







Mieheni kesäloma loppui ja arki koitti tämän viikon alussa, viime viikko meni sujuvasti uutta terassia rakentaessa, minä seurasin yhtä sujuvasti sivusta ja koitin tarjota näennäistä apuani aina silloin tällöin..Turhaan. Muutaman ruuvin porasin kiinni ja sekin oli aika taidonnäyte tämän pallomahan kanssa :) Terassi on nyt melkein valmis, kukathan sinne piti kuitenkin jo hakea vaikka kaiteet puuttuu ja muutakin hienosäätöä vielä luvassa, joten kuvaan kokonaisuuden vasta myöhemmin! Käytiin siis näillä kukkaostoksilla tuossa pari iltaa sitten ja mieheni ihastui siellä yhteen puuhun. Ei kuitenkaan ostanut sitä silloin ja sen verran sen mieltä kaihersi, että se piti käydä hakemassa seuraavana päivänä. Kyseessä on Kummituspuu, karu ja kaunis.(Minusta tuntuu että suurinosa meillä olleista huonekasveista on alkanut ajanmittaan ihan itsestään muistuttaa tälläistä kummituspuuta :)) Miehelläni on nyt visio alkaa muokkaamaan tätä Bonsai-tyyppisesti, ei puutu ainakaan sinnikkyyttä..


Palaillaan taas!

-Piia


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Inspiraatio

Viimeiset pari viikkoa olen virkannut aina kun mahdollista, autossa, aurinkotuolissa... jopa unissani. Kyllä! Yksi ilta havahduin siihen että virkkasin ja näin samalla unta. Niin taitava en ole ettenkö olisi joutunut tätä pikku unessa tapahtunutta virkkauspätkää purkamaan.. Nämä lähes pakkomielteiset käsityöinspiraatiot ovat kohdallani todellakin kausittaisia, tarkemmin sanottuna tämänhetkistä fanaattista intoa virkkaamiseen voidaan selittää sillä kuuluisalla pesänrakennusvietillä. Muistelen että edellisessä raskaudessa taisin näillä raskausviikoilla virkata pari villatakkia esikoiselle. Melkein voisin sanoa, että päivärutiineihini kuuluu tällä hetkellä nettikauppojen lanka-ja kudevalikoimien selailu ja ideoiden etsminen käsityöaiheisista blogeista.Ongelmallisinta on se että ideoita on niin paljon ettei tiedä mitä tekisi ensimmäisenä, niinpä tuolla odottaa parikin keskeneräistä käsityötä. Tämän raskauden virkkausinto näyttää suuntautuvan kodinsisustukseen ja vauva-aiheiseen pikkutavaraan. 

Itsehän olen pitänyt tälläisten liinojen käyttöä jotenkin mummomaisena tapana. No nyt näitä on meilläkin ja lisää on tulossa! Idean ja ohjeen löysin täältä (klik!)






Ja näitä söpöjä tuttiketjuja on niin kiva tehdä, pyynnöstä tein myös siskolleni ja työkaverilleni. Näihin idea täältä (klik!), koristeluvinkki aiemman linkin kautta löytyvästä blogista.

-Piia

tiistai 4. elokuuta 2015

Ompeluksia

Pikkusiskoni saa vauvan (ensimmäisensä) tuossa reilun kuukauden päästä, laskettu aika taitaa olla omaani noin seitsemän viikkoa aiemmin. Kevään mittaan olen ommellut vähän jotain pientä tulevalle täditettävälle


"kuolahuivit" siskon toiveesta, toivottavasti on sopivat edes jossain vaiheessa, näihin kaavat löytyy nimittäin vain oman pään sisältä :)


Kankaat on muuten siskon valitsemia, eikä suostu kertomaan kumpaa sukupuolta on tulossa.. 




 Tumput ja pipo, tehty ihan leikkelemällä vaan ja noin-mitoilla


Babynest eli unipesä, jonka tarkoitus on luoda vauvalle turvallinen, kohtuaikoja mukaileva olo, tämän voi halutessaan laittaa pinnasänkyyn tms. pienentämään muuten avaraa tilaa. Kätevä ottaa myös mukaan matkalle :) Tämän kaava on monesta blogista poimittu mutta aika pitkälle itse muokattu.


Nyt pitäis mennä kerimään matonkuteita... 


-Piia